Se on jo lauantai. Käväsin jo pyykkiä pesemässä ja eilen illalla/yöllä siivosin keittiön ja eteisen kun etsin uuden pyörälukon avaimia. Tänään ne viimein löytyi tästä tietsikkapöydältä. Kukakohan ne oli tähänkin jo tuonutSilmänisku?

Ensimmäinen kokonainen kouluviikko sujui hyvin. Enkeli3 on aika väsynyt eskarin jälkeen iltaisin ja kunnon kiukkua on kuultu vähän joka ilta. Syykin selvisi perjantaina kun kaksi eskariopea kävi poikaa minulle kehumassa. Enkeli 3 siis käyttäytyy niin hyvin eskarissa että kotona ei sitten enää jakseta yhtään käytäytyä. No toisaalta hyvä näin! On niin hyvä ja reipas poika jolla on kuulemma silmät ja korvat paikoillaanCool. Voisi kotonakin joskus olla. Huoh.

Enkeli4 on myös ollut väsynyt jopa alkuviikosta vaikka ei viellä ollut kerhokaan alkanut. Tosin ruokakin on maistunut niin ehkä neiti venyy pituutta. Vielä ei ole paidat tai housut jääneet pieniksi tosin kaikki olikin vähän turhan isoja. Kerhossa meni ke ja to mukavasti. Vanhana kerholaisena pääsi heti uusien kerholaisten oppaaksi sai opastaa käsien pesussa ym.

Sikainfluenssaa on nyt joka puolelta toitotettu. Kerhoissa ja kouluissa satsataaan käsien pesuun ja enkeli 2:n koulussa oli rehtori ja terveydenhoitaja aamunavauksessa opastaneet kuinka voi aivastaa vaikka hihaan jos paperia ei satu olemaan sopivasti käsillä. Minä meinasin hommata ruokaa myös pakkaseen jos satutaan kaikki sairastumaan yhtäaikaa niin ei ruoka lopu ja vessapaperia isopaketti =). Tosin meillä ostetaan aina isoin säkki veskipaperia mitä kaupasta vaan löytyy.

Enkeli 2 oli myös viimein päässyt laulamaan koulussa. Nyt jo valitteli että joku laulu soi kokoajan päässä ja sen laulun rytmitaputuskin vieläHymy. Kamalan vaikeita uskonnontehtäviä oli myös saanut (omasta mielestään vaikeita saatte tekin tehdä nämä "kotiläksyt") piti kirjata ylös kolme unelmaa ja toisena päivänä kolme hyvää asiaa itsessä ja kolme asiaa missä olisi parantamisen varaa. Kolmessa hyvässä asiassa oli mm. "osaan jäädä bussista pois ajoissa" ja kolmessa huonossa oli "läksyt". Unelmia en muistakkaan.

Enkeli 1 oli taas odotellut 20 min hammalääkärin oven takana mutta kukaan ei tullut avamaan pitää taas soittaa ajan varaukseen ja varata uusi aika. Pitänee lähteä ensi kerralla mukaan että tyttö myös pääsee sisään asti.

Nyt herättämään ukkoa että enkeli 1 ehtii kaverin synttäreille hoploppiin.

Enkeli

Hä hää lisäänpä vielä kuvia kun sain ukon ja enkeli1:n matkaan.

Partsille ostin syksyn iloksi vähän kukkia. Tämä eka on enkeli 4:n lempiväreillä.

1250939815_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja tämä toinen enemmän minun mieleen

1250939837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nuo muraatit pitää muistaa ottaa syksymmällä sisään noista asetelmista. Onneksi kestävät hyvin kylmää ja joskus pärjäävät Suomen talvenkin yli mutta tuskin ruukussa sentään. Pikku lyhdyt on nimmpari lahja ja ne on matkalla kuhmikselle kun kerkiävät. Pitähän niitä kuitenkin vähän koekäyttää ensinKieli ulkona hyvin toimivat.

Loppuun vielä enkeli 5:n usein nähty ilme

1250939947_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ihana melkein 2v neiti!

Niin ja tietenkin isosisko vaati myös tulla kuvatuksi joten tässäpä tämäkin Nauru

1250940020_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Enkeli 2 niin kauniina ettäPusu.

Enkeli siirtyy vähitellen muihin puuhiin taisi jo jossain kehaista pesevänsä keittiönlattian tänään. Kaikkea sitä meneekin lupaamaan...

Enkeli