Enkelit 1 j 2 tulivat kotiin leiriltä. Minä kävin tytöt hakemassa ja samalla ostettiin uudet koulureput. Enkeli2 valitsi liila-vaaleanpunaisen jossa oli perhosia ja enkeli 1 mietti pitkään löysi kivan kuosin mustaa jossa oli vaaleita kiemuroita mutta olisi halunut että koko reppu on tuota kiemura kangasta. Vähän kun kaiveltiin niin löytyihon semmoinenkin. Tiimarista käytiin ostamassa myös uudet penaalit enkeli1 halusi ensin hellokittyä mutta vaihtoi sitten ruskeaan jossa oli vaaleanpunaisia pilkkuja ja timantteja. Enkeli2 halusi kultaisen penaalin.

Kotona puuhasin neljä pellillistä pullaa. Kaksi pellillistä tuli mansikapullia, yksi pellillinen omenakierteitä ja yksi korvapuusteja. Ostin myös kokonaisen vesimeloonin jota syötiin ruuan päälle jälkkäriksi pullaa saa iltapalalla.

Aamulla siivottiin enkeli 3:n ja 4:n kanssa. Päättelin myös kasan (neljä paria) päättelemättömiä sukkia ja yhdet tumput ja puuhasin muutaman sentin uutta villasukkaa. Noista sukista kaksia en ole täällä vielä ehtinyt esitellä muuta jos saisin tässä vielä otetuksi niistä kuvaa.

Nyt pitäisi pistää lapsia nukkumaan ukko on lähdössä taas yöksi töihin. Puuhat siis jatkuu.

Enkeli