Huh olihan viikonloppu.

Lähdin siis perjantaina mökille. Ukko vei minut sinne jo klo 14 aikoihin. Olin luvannut akoille imuroida ja muutenkin siivoilla vähän paremmin. Mutta ennen sitä kaikki tärkeät asiat. Eli ripustin pusupömpeliin juhlavalot ja toiset valot mökiltä polkua pitkin siihen asti kun niitä riitti eli kallion päälle. Loppu polku valaistiin neljän kynttilälyhdyn ja kahden lumilyhdyn avulla.

Pitääkin tuonne toiveisiin lisätä että noita kynttilä lyhtyjä voisin haluta lahjaksi. Eri kokoisia, eri värisiä, vanhoja ja uusia kaikki kelpaa. Muistaakseni Ukko on puuhannut 10 rautaista lyhtykoukkua joihin lyhtyä voi ripustaa. Haaveena on valaista polku pusupömpelille näillä lyhdyillä. Ja naistenviikonloppuisin polku talolle kun tullaan pimeällä.

Sitten kannoin vettä ja puita ja aloin siivous hommiin. Imurointia ja lautapelien nappuloiden etsimistä ym. Siivouksen lomassa ratkaisin palikka kuution salaisuuden kokonaisuudessaan niin että pieni yksinäinen kuutio myös mahtui mukaan. Pelasin pasianssia söin hampparia jne. Päkäpäälle raportoin homman edistymistä tasaisin väliajoinHymy. Noin klo21 tuli Päkis, Omena ja Sininen. Illalla pelattiin rummykuppia ja juoruttiin. Aika pian mentiin nukkumaan. Yöllä minulle nousi kuume ja yskitti. Melko huonosti nukutun yön jälkeen nousin pystyy vähän vaille seittemän jos en ihan väärin muista. Kaivoin lääkekaapista vanhan elohopeamittarin esiin ja mittasin kuumeen. 38.6 jee kivaa. Aamunpalan ja yhden uusi maailma pelin jälkeen köllimään. Muut lähti pihalle puuhailemaan että sain rauhassa levätä. Soittelin Ukolle että tuleppas hakemaan minua pois. Kotona on kuitenkin mukavampi sairastaa kuin mökillä. Ajatus ulkovessasta tai pusikko pisuttelusta kuumeella ei miellyttänyt. Akat päätti alkaa makkaraa paitelemaan joten päätin ottaa kuumelääkkeen että jaksaa vähän itsein syödä. No suunnitelmat muuttui makkara vaihtuikin päiväruokaan eli valtaviin leivitettyihin naudan pihveihin ja salaattiin. Perunaakin oli tarjolla mutta sitä ei kukaan enää jaksanut ottaa. Todella hyvät pihvit olikin 1,2kg lihaa popsittiin neljään naiseen. NAM. Sitten odoteltiin ukkoa nuotion ääressä savutellen. Oli täkit ja peitot ettei kylmä tullut. Ukko tuli ja kun kävelin autolle tajusin että lääkken vaikutus alkaa loppumaan. Onneksi matka kotiin ei ole pitkä ja kotona kömmin heti sänkyyn ja makasin koko loppupäivän.

Sunnutaina kuume oli poissa mutta oli oli kyllä vielä tukkoinen.

Ei nyt ihan täydellinen akkain viikonloppu mutta seurassa ei ollut moitimista enemmän omassa olossaHymy. Suklaa fondyet jäi syömättä mutta niitä varmasti saa myöhemminkin. Pitää sitten popsia niin että napa ruskaa. Tosin niinhän niitä aina syödään ja vähän vielä päälle.

Kotona Enkelit 1, 3, 4 ja 5 yskii. Pienethän oli jo viimeviikolla kuumeessa nyt vähän odottelen isojen sairastumista.

Perjantaina tuli kirje enkeli2:lle musiikkiluokalta. Siinnä oli lista luokkakavereista. 28 oppilasta tulee luokalle ja ainakin kaksi tuttua tyttöä on niiden joukossa. Kivaa!

Löysin täältä päivitys sivuilta hienot tilasto sivut ja niitä ole nyt pari viikkoa seurannut. Päivässä sivujani tutkaillaan n.35 kertaa. Tosin nyt on myös paljastunut ketkä sivuillani ravaa koska lauantaina Päkis, Sininen, Omena ja minä emme sivuilla käyneet ja käviä maarä putosi 19Nauru. Kivaa kun käviöitä riittää ja joku on kiinnostunut näistä arkipäivän höpinöistäkin. Muistkaahan että aina saa kommentoida tai vaikka vaan lähettää terkkuja.

Nyt pikaisesti aamupalaa enkeleille ja sitten telkarin ääreen Anna pariin.

Enkeli höpisee taas pitkästi.

Ai niin enkelit 4 ja 5 kiittää Omenaa ja kummisetää uusista hienoista kirjoista. Enkeli4 on lukenut niitä ahkerasti ja sanoi ottavansa oman kirjan mukaan kerhoon keskiviikkona. Enkeli 5 myös tykkäsi kirjasta mutta se ei ihan vielä ole päässyt tiukkaan neljän sakkiin joita saan lukea joka päivä kerrasta toiseen.