Lauantaina lähdettiin Helsinkiin. Ukko meni enkeli 3:n ja 4:n kanssa vaarille ja pikkumummolle minä ja enkeli 5 mentiin Siniselle hommiin.

Tälläinen tulee lahjaksi yhdelle isomummolle vielä tuohon kirjaillaan jälkikasvun nimet ja tilkut on liitettävä yhteenkin.
Siniseltä siirryttiin lapsi vahtiin Päkäpäälle ja jämä kakkutarpeista koottiin kakku Omenalle joka jäi sitten antamatta mutta voipa tuo käydä sen Päkäpäältä syömässä kunhan menee pian. Minä tuon tein joten pistän kuvankin =).


Sitten päästiinkin jo vaarille ja pikkumummolle nukkumaan.

Yöllä herättiin kerran enkeli 3:n huutoon "ISI TUU PYYHKIMÄÄN" oli kakka hätä yllättänyt kesken yön. Aamulla poika yski kovasti ja lopulta tuli oksennus. Päätettiin että isomummon 84v juhliin uskalletaan mennä mutta minipäkän ristiäiset mahdolliselta tautiselta saa jäädä väliin. Enkeli 3 on kyllä tänään nukkunut autossa ja vaarilla päivällä tuntuu välistä lämpimältä mutta leikkii eikä enää ole oksentanuut enää uudestaan vaikka ruokaa ja herkkuja on syönyt.

Isomummolla herkuteltiin ja vaihdettiin kuulumisia suvun kanssa. Oli kiva nähdä kaikkia!

Isomummolta minipäkän kastejuhlaan. Minipäkä alkuun kölli kiltisti Sinisen sylissä. Kaavan puolivälissä alkoi huuto joka melko lopussa loppui ja mini nukahti. Eli hyvin meni sekin tilaisuus. Kakkuja ym. oli tarjolla runsain mitoin ja enkeli5 sai ensimmäisen maissinaksun syötäväksi.

Oikein mukavat juhlat sieläkin. Pikkupäkän siivellä juhlittiin myös Omenan synttärit.

Onnea kaikille tämän päivän sankareille! Minipäkä, Omena, Isomummo ja Väiskyli-kisullakin on tänään nimpparit!!

Tiedotan vielä että kastovaippa kokeilu alkaa tänään. Ostin Enkeli5:lle yhden kestovaipan joka on nyt pesty muutamaan kertaan ja nyt päällä ekaa kertaa. Laitan vielä kuvat meidän hienosta vaipasta. Laskin että kun tuo on 60 kertaa käytetty on se maksanut itsensä takaisin. Tuon vaipan ostin uutena mutta seuravat vaipat yritän saada kirpparilta =). Katsotaan nyt kuinka tässä käy.


Edestä ja takaa.

Enkeli ja koko katras taas kotona
(enkeli 4:n  mielestä enkeli 5:llä on tuossa vikassa kuvassa pipi päässä =) )