Pikaisesti kerron että soveltuvuus kokeessa on nyt käyty. Hakijoita kouluun on tänä vuonna 90 joista 50 pääsee kuvisluokalle. Olivat muovailleet muovailuvahasta koiran ja se sama koira oli pitänyt sitten myös piirtää. Sarjakuvan olivat tehneet ja jotain matikan tehtäviä palikoita pinossa piti laskea kuinka monta oli piilossa pinon takana tai jotain sellaista. Tulokset tulee enkeli 1:n synttäriviikolla.
Minä oli neljä tuntia kaupungilla kiertelemässä ja lopuksi mentiin kirjastoon istumaan lehtisaliin enkeli5:n kanssa. Kotona oli mennyt hyvin hoitajien kanssa. Nyt kotipuuhia.

Enkeli

Enkeli5 päätti sitten nukahtaa
1230376.jpg
Ei herännyt vaikka vedin lelua pois mutta ei myöskään päästänyt irti siitä edelleen tuolla nukkuu nojaten leluun =).