Sinne meni lumi jo pari päivää sitten. Nyt on taas märkää ja kuraista.

Tämä viikko on mennyt normaaleissa kuvioissa. Eilen enkeli 2:lla oli kuorossa avoimet ovet.

Ostin lidlistä ison nalle vuoan. pitää kokeilla sitä nyt isänpäivänä. Päkäpäälle tiedoksi ne vuuat oli aika pieniä kaikki yksi mikki vuoka ja toi nalle vuoka olivat tavallisen kakun kokoisia. Tosin voi olla että muut isot oli jo menneet.

Seurasin eilisiä ikäviä tapahtumia koko päivän uutisten ja netin kautta. Illalla kun alkoivat telkkarissa puhumaan että asia on otettava joka koulussa esiin ja käytävä läpi. Oli minunkin pakko kertoa enkeli 1:lle ja Eneli 2:lle tapahtumista. Kerroin että täällä Suomessa on nyt käynyt niin että joku mieleltään sairas nuori mies oli alkanut koulussa ammuskella niin että ihmisiä oli kuollut ja loukkaantunut. Kerroin että tämä oli tapahtunut isompien lasten koulussa ja että yleensä tälläiset mieletään sairaat ihmiset pääsevät ajoissa hoitoon niin että tälläistä ei pääse sattumaan. Nyt kuitenkin näin kävi ja siitä voidaan huomenna puhua koulussa ja siksi sen teille kerroin. Sanoin että jos opettajat ei ota asiaa puheeksi niin siitä ei tarvitse puhua mutta jos siitä puhutaan niin tietävät että näin on käynyt. Tytöt ottivat asian rauhallisesti mitään kysymyksiä eivät esittäneet totesivat vain että jaaha. Ehkä kysymykset tulee myöhemmin jos tulee. Lopuksi Enkeli 2 pieraisi istuen tyynynsä päälle ja alkoi nauramaan ja jätin tytöt vielä hetkeksi lukemaan kirjaa kikatellen =).

Tänään tiedossa enkeli 3:n kerho ja siivouksen aloittelua.

Meillä on jokunlaista syystautia tulollaan. Ukko sai töistä influenssa rokotteen ja on nyt parina päivänä ollut tosi väsynyt. Enkeli 3:lla, 4:llä vuotaa nenä ja enkeli 5:llä on nenä aamuisin tukossa. Enkeli 4:llä myös silmät rähmii sitä tässä nyt on seurataan jos menisi ohi vai onko lähdettävä lääkäriin silmätulehdus reseptiä hakemaan. Toivottavasti kuitenkin pysyy kyynelkanavat auki että ei tarvise niitä lähteä taas sairaalaan asti avaamaan. Se hän on mahdollista että tukkeutuvat taas kun ovat ilmeisesti pientä sorttia. Eilen oli enkeli 4:llä pientä lämpöä 37.7 nukkui parit pienet päikkärit ja isot yö unet mutta välissä leikki ja söi ihan terveen oloisesti joten ei kovin raju tauti ole. Tosin tämä voi olla vasta alkusoittoa. Pääosin lapset ovat kuitenkin reippaita ja terveitä.

Ai niin enkeli 5 nukkui koko yön klo1 vein hänet olkkariin ukon kanssa ähisemään. Olikin sitten pian nukahtanut ja heräsi vasta aamulla klo7. Ei nyt ihan vielä tarvitsisi alkaa koko öitä nukkumaan niin että maitoa rittaäisi vähän pitempään. Meillä on kyllä kaikki lapset tässä iässä nukkunet yksittäisiä öitä kokonaisuudessaan joten luultavasti taas ensi yönä herää siinnä kolmen ja neljän välillä.

Nyt laittamaan lapsille aamupala leivät.

Enkeli