Tänään käytiin aamulla puistossa leikkimässä ja pikku enkelit syömässäkin. Vähän yrittivät uida mutta vesi oli tosi kylmää kun se taas tänään aamulla vaihdettiin. Puistosta kolme isointa enkeliä lähti pikku mummon mukana kotiin me enkeli 4:n kanssa mentiin kaupungille etsimään hänellekkin juhlakenkiä. Mutta kai se on pakko puolen päivän kiertämisen perusteella todeta että täällä ei 2v lapset käytä valkoisia nahkaisia juhlakenkiä! Ihan joka liikkeestä sain vastaukseksi ei oo:ta!!! Sentään 8-10 isompaa ja pienempää, kalliimpaa ja halvempaa keskustan liikettä kiersin. Oli lastenvaateiden erikoisliikettä ja isompia ketjujakin mukana mutta ei niin ei. Pitää yrittää laitakaupugilta jos onnistaisi paremmin =). Luulisi valkoisia kenkiä olevan lapsillekin tarjolla kesän juhliin.

Eilen oltiin isojen enkelityttöjen kanssa ostoksilla. Heille löytyi kengät (onneksi )ja minulle imetyspaita =). Pikkupäkän lahjankin ostin ja paketoin ;o). Pienet enkelit oli täällä pikku mummolla serkkunsa hoivassa ja hyvin oli helläkin mennyt. Enkeli 4 oli nukkunut miltein koko ajan ja enkeli 3 oli katsellut videota ja lahjottu jäätelöllä kun meno oli riehaantunut liiaksi =).

Maanataina oltiin lasten ja pikkumummon kanssa aamupäivästä puistossa (mummolla oli eka loma päivä) ja illalla olin omenan ja päkäpään kanssa sinisellä pelailemassa ja juoruamassa. Puolilta öin vasta pääsin/tulin kotiin sieltä.

Sunnuntaina pikku mummolla kävi vieraisilla omena perheineen ja lauantaina enkeli 4:n kummitäti ja pikkuenkeleiden serkku siis sama henkilö =).

Ukkeli on päässyt sairaalasta kotiin ja voi hyvin. Kuulemma unirytmi on ihan sekaisin. Nukkuu päikkäreitä vähän väliä ja kukkuu yöt. Eilen uhkasi että tänään pitää siivouspäivää. Mitähän se pitää sisällään?? Tänään kyllä soitti ja kyseli muurahaismyrkkyä...Perjantaina illalla tulee tänne ja kotiin lähdetään sitten sunnutaina kahden pienimmän enkelin kanssa isot enkelit jää tänne vielä mummon kiusaksi/seuraksi.

Huomenna on suuniteltu Heureka reissua isojen enkelityttöjen ja päkäpään kanssa. Perjantaina haaveiltiin pääsevämme uimahalliin mutta se onkin kiinni näin kesällä ehkä menemme vain katsomaan niitä kenkiä enkeli 4:lle. Lauantaina on minulla ja enkeli 4:llä pikkupäkän synttärit. On tässä taas jo suunnitelmia. Korkeasaari jäänee tältä vuodelta tutkimatta mutta ehkä tuo ei haittaa.

Enkeli hetken täysin rauhassa koneella kun pikkumummo meni kaikkien pikku enkeleiden kanssa pihalle