Onnea kummitytölle 6v näin oikeana päivänä!

Eilen siis oltiin taas puistossa. Aamulla oli vielä vähän pilvistä joten otin uikkarit vaan kolmelle isoimmalle enkelille mukaan. Kun puistoon päästiin alkoi aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. No enkelit sitten halusivat uimaan jo ennen ruokaa ja pääsivät puoleksi tunniksi polskiman kaikki. Enkeli 4 ilman uikkaria lasten kahluualtaaseen. Ruuan jälkeen leikittiin hetki että sain enkeli 4:n päikkäreille ja sitten pääsivät isot taas uimaan ja kyllä viihtyivätkin. Melkein kaksi tuntia jaksoivat altaassa polskia. Kotiin tultiin syömään ja enkeli 3 meinasi nukahtaa bussipysäkille istualteen. Täällä sitten nukahti ennen kun ruoka valmistui. käytiin pikku mummon kanssa kaupassa ja ostettin alennuksesta isoille tytöille mekot syksyn häihin kun viimein löytyi sopivat.

Ukolle soitin iltapäivästä olivatkin leikanneet hänet vasta eilen. Ukko oli juuri kärrätty heräämöstä ja sanoi voivansa hyvin. Vähän kuulemma oli tylsää kun ei ollut mitään tekemistä. No tänään pitäisi ukon pästä kotiin. Pääsee sitten taas koneen ääreen pelaamaan niin tekemistä riittää =). Pikkuenkeleille en ole vielä kertonut mitään kun ainakin tuo enkeli 2 on sellainen huolehtija että ei sitten osaisi nauttia enää täällä olosta. Kerrotaan sitten kun ukko tulee meitä hakemaan.

Meillä olisi tänään tiedossa puistopäivä taas. Säätiedotus vähän uhkasi iltapäivälle sadekuuroja niin pitää mennä ajoissa että ehditään leikiäkkin vähän.

Nyt mene antamaan enkeli 1:lle aamupalaa kun viimein heräsi. Muut jo söikin vähän muroja ja joi mehua.

Enkeli