Oltiin k-mökillä viikonloppuna tai oikeastaan lähdettiin lauantaina ja tultiin sunnuntaina. Alkaa meillä lapset kasvaa selvästi isoiksi kun enkeli1:llä oli niin tylsää kun ei ollu ketään kaveria. Pihaa haravoitiin minä siivosin kukkapenkistä viimeiset puutarhatontut pois ja heitin kerroksen lehtiä suojaamaan jo esiin nousseita helmililjoja ja muita kevätkukkia. Siinnä lehtien seassa oli muutamia kuusen käpyjä joten pitää keväällä katsoa kuinka monta kuusen tainta lähtee myös kasvamaan. Mökin terassikin siivottiin talvikuntoon tai nosteltiin penkkejä vähän enemmän kasaan. Kivaa olikin vaikka lapset vähän kiukuttelikin mutta kyllähän nuo kotonakin kiukkuavat.

Tälläviikolla on keskiviikkona enkeli2:n eskarin joulujuhla päiväkodin pihalla toivotaan että ei sada ja viikonloppuna olisi kauneimpia joululauluja tarjolla meidän lähikirkossa. Ja tänään taas pesutupaa illalla onkin taas mahtava kasa kun tuotiin mökiltä pyyhkeitä.