Pääsin taas viimein koneen ääreen ja päivittelemään näitä sivujakin.
Tein tuohon tuommoisen hienon laatikon ihan tuota joulua ajatellen saa siitä sitten kaikki tutkia että mitä on meillä lapsilla toiveissa =). Olisi kiva jos sitten ilmottelisitte vaikka kommentilla jos jotain tuosta listasta päätätte hankkia niin ei tule sitten kymmentä kitaraa tai saunatakkia =). Pitäneekin lisätä tuo ohje vielä myös tuonne laatikon loppuun.

Meillä tai siis Enkeli 1:llä ja 2:lla oli keskiviikosta perjantaihin syyslomaa ja lähdettiin Helskinkiin pikkumummolle kylään. Kivaa oli lapset sai herkkuja, huomiota ja hemmottelua taas sellaisen annoksen että jaksaa taas touhuta muutaman kuukauden kouluissaan. Enkeli2 oli tänään eskarissa piirtänyt jo syysloma piirrustuksen. Oli kuulemma ollut hieno suklaamansikka jäätelö =) (mitähän se mummo lapsille syöttikään). Isomummollakin käytiin hetki riehumassa ja sielläkin oli herkkuja tarjolla.
Minä sain pari vapaa iltaa ja vietin ne Päkäpäällä askarrellen. Tehtiin paperia torstaina omatekoisilla viiroilla jotka ei olleet kovin hyviä joten päätettiin sitten ostaa uudet ihan oikeat viirat ja kehykset ja sunnuntaina tehtiin niillä paperia ja kyllä toimivatkin hyvin. Sunnuntaina myös huovuteltiin piparimuoteilla hauskoja kuvioita.Oli siis kiva ja rentouttava puoli viikoinen. Ai niin ikuisuus projekti villatakkikin edistyi. Nyt on viimein etu ja takakappaleet valmiit ja toinen hihankin JEEE! Ehkä saan seen talven pakkasille lämmittämään jo.

Tänään kävi Enkeli 3:n kummisetä ja hänen tyttöystävä kylässä. Toivat pojalle hienon rekan joka on nyt ollut ahkerassa käytössä koko ajan. Tosi kiva kun kävivät meitä täällä moikkaamassa.

Nyt on laitettava Enkeli4 viimein päikkäreille ja riennettävä kauppaan hakemaan ainakin kissalle ruokaa ja enkeli 4:lle vaippoja.

Enkeli